Edellisen kirjoitukseni jälkeen olen vielä pohtinut ihmisen monimutkaisuutta ihmissuhdeasioissa. Herra "liian hyvää ollakseen totta" ei ole ottanut yhteyttä. Mikä on erittäin hyvä asia ja myöskin todistaa hänen sairautensa. Ei sen vuoksi, että minä nyt niin lumoava olisin, ettei minua kukaan voi unohtaa ja jättää heti rauhaan...!:) Tarkoitin tällä nyt lähinnä tapaa, jolla treffit peruin. Kuka tahansa normaali mies (tai nainen) olisi jotain "yleistä" kysäissyt tässä viikon aikana. Mielen sairauksiin perehtynyt ystänäni valotti minulle persoonaltaan häiriintyneen ihmisen ajatusmaailmaa. Hän totesi, että olen torjunut hänet ja hän odottaa, että minä pyydän anteeksi, anelen takaisin pääsyä. Ystäväni sanoi myös, että "pahinta mitä häiriintyneelle voit tehdä on olla antamatta huomiota lainkaan ja se on parasta mitä uhri voi itselleen tehdä". Hän arvasi varmasti ajatukseni. Minusta tuntuu äärettömän tökerölle ja sopimattomalle jätää asia "roikkumaan" karkuun lähtemällä. Se ei ole minua. Normaalisti kun tapailen jotakuta, tutustun toiseen ja huomaan, ettei kannata jatkaa ilmaisen asian suoraan ja kiertelemättä. Saatan jopa kertoa syynkin asiallisesti (jos selkeä sellainen on). Tässä viimeviikkojen tapauksessa en tehnyt niin ja kaipa se vaivaa jollakin tavalla minua kun siitä tänne kirjoitan. Kuten sanottua tiedän, että tein oikein. Uskon kyllä, että persoonaltaan vakavasti häiriintyneen kanssa on turha toteuttaa kohteliaisuutta.
Viikonlopun olen vain ihmetellyt ihanaa rauhaa ja hiljaisuutta. Nauttinut ulkoilusta, ystävilleni olen antanut monta ajatusta. Kohta alkaa olla aika palata realitetteihin. Vatsassa alkaa olla perhosia...muutama tunti ja on puhuttava vaikeita vieraita kieliä asioista joita on vaikea selitää joskus jopa äidinkiellään. Vieläköhän jonkin pika koulutusta asiaan saisi? Meninkin lupaamaan kun spanielinsilmäinen, kiltti ja kohtelias työkaveri pyysi...kestää "vain" kahdeksan tuntia... Nyt olen lähinnä kauhun partaalla!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti